Könninkello-single

Kevyen musiikin mestareiden laulu könninkellosta

Könninkellot ovat kautta aikain esiintyneet kirjallisuudessa, teatterinäyttämöllä, oopperoissa, musiikissa, taiteessa ylipäätään. Vuonna 1976 julkaistun Könninkello single-levyn tekoon osallistuivat hyvin tunnetut nimet säveltäjänä Toivo Kärki, sanoittajana Juha Vainio, sovittajana Antti Hyvärinen ja laulajana Pasi Kaunisto.

Tamperelainen Pasi Kaunisto muistetaan parhaiten laulustaan ”Koskaan et muuttua saa”, Kärki, Vainio ja Hyvärinen tunnetaan laajasta tuotannostaan enemmän kuin hyvin.

Könninkello on laulu, jonka tehneiden musiikin ammattilaisten tulkinta on hyvin perinteinen. Melodinen, kaihoisa, tunnelmallinen herkällä tulkinnalla.

Laulun tarina kertoo suvun edustajien sotaan lähdöstä ja kohtalosta. Kotirintamalla aika könninkellon mittaamana jatkoi kulkuaan raskaista menetyksistä huolimatta. Vuonna kahdeksantoista vaari katsoi könninkelloon lähtiessään, neljäkymmentäyksi isä lähti Syvärille. Kumpikaan ei palannut. ”Mana nuorukaisen vei”. Kotona arki jatkui ja ”kello aikaa vain leikkas niin kuin viljaa, äänekkäästi se minuutteja pui”.

Kolmen säkeistön kertosäkeessä lauletaan, että ”Könninkello silloin lyö, kun on alettava työ”. Tällä kuvataan elämän jatkumista ja tilanteessa kuin tilanteessa toimimisen tärkeyttä.

Rauhallisempi arki koitti, olosuhteet muuttuivat. Kello pysyy vankasti vuokra-asunnossa ohjaamassa lyönneillään arjen toimia ja mittaamassa aikaa. Laulun viimeinen riimi kuuluu: ”Säälimättä se loppuun tikkaa aikaa, kunnes täynnä on tiima viimeinen”.

Kuten tiedetään tänään, vinyylilevyt ovat edelleen voimissaan ja jopa ns. ”tulleet uudestaan”. Tällainen helmi levy nimeltään Könninkello löytyy ainakin yhdestä vinyylilevykokoelmasta. Laulu löytyy muutamista suoratoistopalveluista (mm. Spotify) sekä Pasi Kauniston että mm. Korsuveljien esittämänä.

Linkki YouTube -palvelusta löytyvään Pasi Kauniston lauluun Könninkello: https://youtu.be/0SUElycdkkI?si=GGIB5RzxBVJFSqnG