TV-dokumentti 1960-luvulta

1960-luvun alkupuolella Yleisradio teki tv-dokumentin Ilmajoen Könnit ja Könnin kellot. Ohjelma sai erinomaiset arvostelut aikoinaan. YLE:n arkistosta on saatu lupa käyttää ohjelmaa sukuseuramme tarkoituksiin. Suomen Yleisradion televisio-osasto otti v. 1963 yhteyttä Könninsuvun edustajiin Könnin mestareita käsittelevän dokumenttiohjelman tekemisen merkeissä. Toimittajana alunperin puolen tunnin ohjelmaksi suunnitellussa tv-ohjelmassa oli Veikko Roivas. Ohjelmaa tehtiin mittavan tekijäkunnan voimin mm. juhannusviikolla 1963, jolloin kuvauksia tehtiin päivittäin Yli-Könnillä Ilmajoella. Kuvauksia tehtiin myös muualla Ilmajoella, Vaasan museossa ja Helsingissä, jossa kuvattiin erityisesti Valtioneuvoston tornikelloa. Mestari-Könni Kosti Könni ja I oltermanni Yrjö Könni esiintyvät ohjelmassa, samoin sen hetkisiä kellontekijöitä kuvattiin ja haastateltiin töidensä parissa. Aineistoa kertyi niin runsaasti, että … Jatka artikkeliin TV-dokumentti 1960-luvulta

Könnin kellot

Aivan ensimmäinen, tunnistetaanko? Usein on pohdittu, milloin aivan ensimmäinen Könnin kello on tehty. Ajankohta, milloin ensimmäinen ”könniläinen” on alkanut aikaa mitata, ei kuitenkaan ole tarkasti tiedossa. Jokseenkin varmaa on, että nimellä Strand tai Randois merkittyjä kelloja ei ole olemassa, vaan … Jatka artikkeliin Könnin kellot