Könnin XIX sukukokous pidettiin Helsingissä lauantaina 6.9.2025 Mäkelänrinteen lukion tiloissa, missä koolla oli noin 130 sukulaista.
Sukuyhdistyksen virallisen kokouksen lisäksi sukukokouksessa kuultiin mielenkiintoiset alustukset sukututkimuksen uusista menetelmistä sekä Könnin kelloista. DNA-sukututkimuksen mahdollisuuksista ja menetelmistä kertoi Manu Laamanen. Hän kertoi siitä, miten geneettinen sukututkimus tukee perinteistä sukututkimusta. Kelloseppä Seppo Tienhaara kertoi Könnien tekemistä kelloista ja omasta työstään kellojen parissa. Hänen aiheenaan oli se, miten Könnit ovat olleet merkittävä suku suomalaisessa kellosepäntyön historiassa.
Kellojen lisäksi Könnit ovat tunnettuja myös musiikista, joka kuului myös päivän ohjelmaan niin yhteislaulun kuin Yli-Rahnaston pelimannien hyvän esityksen muodossa. Kesällä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Mestaripelimanni arvonimen saaneen Liisa Kupiaisen johdolla Yli-Rahnaston pelimannit esittivät pelimannimusiikkia tarinoilla väritettyinä.
Sukukokouksessa valittiin uusi oltermannikunta (eli sukuyhdistyksen hallitus). Samalla kiitettiin Mestari-Könnin (eli sukuyhdistyksen puheenjohtajan) tehtävästä pois jäävää Martti Koskenkorvaa hänen ansiokkaasta toiminnastaan Könnin suvun perinteiden vaalimiseksi ja historian kokoamiseksi. Uudeksi Mestari-Könniksi valittiin Outi Könni.
Hienoa oli, että ennen sukukokousta eli kevään ja kesän 2025 aikana, suuri joukko sukulaisista päivitti yhteys- ja sukutietoja. Tietojen päivittäminen on tärkeää sukuyhteyksien ylläpitämiseksi ja sukututkimuksen mahdollistamiseksi, erityisesti uusien sukupolvien myötä.
Sukukokouksen pitopaikan aulatilan näyttöruuduilla pyöri kuvasarja Könnien tekemistä kelloista. Kuvasarja oli koottu kuvista, joita oli saatu ennen sukukokousta. Ajatus oli kerätä yhteen kuvia ja tarinoita niin Könnien tekemistä kuin myös sukulaisten hallussa olevista kelloista.
Sukukokouksen yhteydessä oli mahdollisuus ostaa sukutuotteita. Arpajaisissa pääpalkintona oli Ilmajoella tehty kaappikello.
Kiitos kaikille sukukokoukseen ja sen järjestelyihin osallistuneille!