Könniläinen Lea Varis on ilmeisesti Seinäjoen sukukokouksessa 1979 antanut Mestari-Könnille alla olevan runon.

Vanha könniläinen elää, mittaa aikaa
yllä klassillisten pylväiden.
Kätkee paljon työn ja kauneuden taikaa,
näki päivät voittojemme ylväiden.

Muistaa ajan, jolloin rakas kelloveli
samaan tahtiin naapurissa tikitteli.
Rattoisampaa oli silloin toki,
monet ilot, surut yhdessä he koki.
Mutta yksinkin on jaksettava tehdä työtä,
mitattava vielä monta päivää, yötä.

Aurinko kun loistaa aamuisin
akkunoihin vastapäisen Alma Materin,
näkee vanhus, miten jääräpäinen
uurastamaan taas on polvi könniläinen
Veitikka saa vanhan silmäkulmaan
avun tietäisi se moneen pahaan pulmaan.
”Lempiajatustaan nuorille se usein toistelee:
Minkäs teet, se aina parahiten tee.
Ikuisuus ei ole summa vuosisatojen,
se voi piillä pieneen, katoavaan hetkehen”.

Lea Varis oli jälkeenpäin lähettänyt runon myös yhdelle oltermannikunnan jäsenelle saatesanoilla: ”Tämä on se sepustus, josta puhuin puhelimessa. Annoin sen Mestari-Könnille Seinäjoen kokouksessa, mutta löytyihän teksti vieläkin papereideni joukosta. Monin lämpimin terveisin, Lea Varis”.