Aikarauta -teoksen tilaus

Aikarauta -valokuvateos

Esko Koiviston kuvaama ja kirjoittama Aikarauta -valokuvateos (Kirkkonummi, 2009) kertoo Könnin kellomestareiden töistä kuvin ja sanoin. Kirjan tekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kirja julkaistiin Seinäjoella syksyllä 2009 pidetyssä Könnin XIV sukukokouksessa. Kovakantisessa kirjassa on 80 sivua ja sen hinta on 20 € + toimituskulut.

Valokuvakirja on kahdeksannen polven könniläisen kunnianosoitus alkukönniläiselle kellotuotannolle ollen valokuvaajalle itselleen samalla matka omille sukujuurilleen. Valokuvakirja on saanut myös kansainvälistä tunnettuutta ja se löytyy useiden kellomuseoiden kokoelmista mm. USA:ssa, Englannissa, Ranskassa ja Saksassa. Teos löytyy myös Ruotsin Kansallismuseosta Tukholmasta.

Voitte tilata sukutuotteita alla olevan lomakkeen avulla tai ottamalla yhteyttä Martti Koskenkorvaan (koskenkorvan(at)trahteeri.com)

Choose one(Vaaditaan)

Kiitos tilauksestasi!

Toimitamme Teille tilinumeron ja tilauksesta muodostuvan summan maksettavaksenne. Kun olemme saaneet suorituksenne suvun tilille, lähetämme tuotteet ilmoittamaanne osoitteeseen. Posti toivoo myös, että lähetettävään pakettiin merkitään vastaanottajan nimen ja osoitteen lisäksi myös vastaanottajan puhelinnumero, joten kerrothan sen meille osoitetiedon lisäksi. Halutessanne lisätietoja, pyydämme olemaan yhteydessä yhteyshenkilöihin tai oltermannikunnan jäseniin.

Katso myös muita sukutuotteita!