Suomen Kellomuseo tuli erityisen tutuksi könniläisille vuonna 2006, jolloin Kellomuseo sai kesällä uudet tilat perusnäyttelyineen Espoon Tapiolan WeeGee talossa. Könninsuku piti saman vuoden syyskuussa XIII sukukokouksensa kellomuseon kyljessä ja näin näyttelyyn oli mahdollisuus tutustua museonjohtaja Tiina Lehtisen opastuksella.
Kellomuseolla on pitkä historia vuodesta 1944 alkaen. Viime vuonna museon nimi muuttui Suomen Kello-ja korumuseo KRUUNUKSI. Uudistunut museo avasi ovensa Espoon Tapiolassa WeeGee talon vieressä huhtikuussa 2022. Avajaiset herättivät suurta mielenkiintoa. Paikalla olikin noin 250 vierasta.
Toimintaa on nyt laajennettu kellojen lisäksi koruihin. Muutoksena aiempaan esillepanoon on nähtävissä, että museossa ei ole enää pysyvää perusnäyttelyä. Museomestari, kelloseppä Rami Laitinen kertoo, että näyttelyt vaihtuvat 3-6 kk välein. Könnisuvun I oltermannin käydessä 11.5.2022 museossa ryhmä kirkassilmäisiä lapsia tutustui innokkaasti Minun maailmani näyttelyyn, jossa tuodaan esille vammaisten ihmisten kokemuksia yhdenvertaisuudesta. Teokset tarkastelevat aihetta korun ja taiteen keinoin. Mukana on yhdeksän työparia; toinen on toteuttanut tähän näyttelyyn teoksen ja toinen on jakanut tarinansa. Toinen näyttely on nimeltään Kaikessa käden jälki, jossa on esillä Harri Syrjäsen teoksia 50 vuoden ajalta. Vyö-ja korumalleja ja nahkalaukkuja on siis kunnioitettavan pitkältä ajanjaksolta. Nykyaikaa on nähtävissä mm. kaulakorussa, jonka nimi on Etätyö. Taiteilija on siis ollut hyvin ajan hermolla! Kolmannen SarpanevaUhrenFabrik näyttelyn Made In Helsinki kellojen teemat kumpuavat Stepan Sarpanevan lapsuuden seikkailuista, nuoren pojan myrskyävästä mielikuvituksesta. Myös suomalaisen moottoriurheilun kuolematon legenda ja sankari Jarno Saarinen on esillä näyttelyssä Paroni –teemalla. Näyttelyssä on hyvin näkyvissä lyhenne S.U.F Helsinki, joka esiintyy kellojen kellotauluissa.
Könninsuvun reportteria luonnollisesti kiinnosti tietää, missä aiemmin perusnäyttelyssä esillä olleet könniläiset kellot ovat. Hyvässä tallessahan ne osoittautuivat olevan! Museomestari Rami Laitinen esitteli varastotiloissa mm. seitsenviisarisen säilytyspaikan. Siellä kellot odottavat vuoroaan tulla vaihtuviin näyttelyihin aikanaan. Varastoituna on myös Valtioneuvoston kellon huollon yhteydessä tehty hyvin edustava ständi, joka oli esillä vuonna 2012 Helsingin sukukokouksessa.
Uusiutuneen ja ehkä voisi luonnehtia entistä monipuolisemman ja ketterämmän Suomen Kello-ja korumuseo KRUUNUn missiona on nostaa käsityöläisyyden ja käsityöläisammattien arvostusta ja näyttää, mitä kaikkea kellon tai korun valmistuksen taustalla on. On mainittava myös, että kello-ja kultasepät pitävät museossa myös työnäytöksiä. Kävijät voivat päästä seppien opastuksella itse kokeilemaan työskentelyä. Uudet tilat ovat näihin tarkoituksiin väljät ja monikäyttöiset.
Onnea ja menestystä uudistuneelle museolle!
Tiloihin tutustui ja tarinan ylös kirjasi Könninsuvun reportteri I oltermanni Lauri Jouppi.