XIII sukukokous 2006 Espoossa

Könnin suku Espoossa 2006 (kuva: Pentti Hokkanen)

Könnin sukukokous järjestettiin 9.9.2006 Espoossa ja paikkana oli WeeGee-talo. Sukukokouksesta otettiin runsaasti valokuvia.

Sukukokouksen käsiohjelman kansi, sisäsivut ja takakansi on tallennettu tapaamisesta muistoksi, kuten myös sukukokouksen pöytäkirja.

Sukukokouspäivän kulku

Syksyisessä Espoon aamussa kello yhdeksän aikaan nousi Könnin sukuviiri komeasti Suomen lipun viereen Näyttelykeskus WeeGeen lipputankoon merkiksi alkavasta sukukokouksesta. Sodexhon keittiöllä kävi vipinä ruuanlaitossa. Ruokailijoitahan oli tulossa melkoinen joukko. Suvun oltermannit kokoontuivat vielä oltermannikunnan kokoukseen, jossa läpikäytiin järjestelyt ja päivän työnjaot. Espoon kaupungin palvelukoordinaattori Sini Sormunen, jonka kanssa oli jo vuoden verran valmisteltu sukukokouspaikkaa, huolehti WeeGeen puolesta vielä viime hetken asioista. Hän saattoi, samoin kuin oltermannikunta, tyytyväisenä havaita kaiken olevan aivan niin kuin pitää. Sukukokouspaikka oli valmiina sukukokousta varten.Ensimmäiset könniläiset tulivat hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisen alkua. Hyvä olikin tulla ajoissa, sillä vaikka ilmoittautumisia otettiin vastaan kahdessa paikassa, ehti jono hetkellisesti jossain vaiheessa kasvaa pitkäksikin. Aikaa jonottamiseen ei kulunut kuitenkaan liikaa. Siinähän oli itse asiassa tilaisuus samalla katsella vanhaa painotaloa paremmin, tavata ihmisiä ja aloittaa kuulumisien vaihdon.

Sukuhuone rakentui nopeasti. Esko Koiviston Aika Rauta -valokuvanäyttely oli jo aamusta valmiina kävijöitä varten, samoin suvun virallisten nettisivujen esittelypaikka vain odotti tutustujia. Samaan tilaan rakentui sukutuotteiden esittely ja myynti. Isännänviirit, postimerkit-ja kortit, sukumerkit, pöytästandaarit ja sukukirjat olivat kaikki hyvin tarjolla. Kaunis postilaatikko oli varattu sukukokouspalautteita varten sukuhuoneeseen.

Yli-Rahnaston kolomen poloven pelimannit aloittivat tulomusiikin soiton aulatilassa ja tunnelma oli mitä könniläisin. Tapaamiset ja kuulumisien vaihdot olivat jo hyvässä vauhdissaan, mukavahenkinen puheenporina täytti ison talon. Johtuen osallistujien ilahduttavan suuresta määrästä, osallistujia oli kokonaista 181, jaettiin Suomen kellomuseo -käynnit viiteen eri ryhmään ja ryhmät täytettiin niin suuriksi kuin voitiin. Vajaan puolen tunnin esittelykierrokset lähtivät puolen tunnin välein. Näin kaikki halukkaat pääsivät kuulemaan museonjohtaja Tiina Lehtisen asiantuntevan museoesittelyn. Suomen kellomuseon näyttelytilassa on kokonaisuudessaan 400 esinettä ja könniläiset toki hienosti ja näkyvästi esillä.

Sodexho oli laittanut pöydän koreaksi. Maistuihan ruoka todella maittavalta erityisesti pitkämatkalaisille, jotka olivat lähteneet liikkeelle kotoaan aikaisin aamulla. Vieraskirjan paikkakunnista voitiin lukea, että kaukaisimmat kokousedustajat olivat Floridasta, Fuengirolasta Espanjasta ja Ruotsista. Yli puolet osallistujista oli pääkaupunkiseudun kaupungeista ja kunnista Vuosien mittaan on usein otettu esille sukukokouksen pitäminen pääkaupunkiseudulla, koska siellä asuu merkittävä määrä könniläisiä. Kun pääkaupunkiseutulaisia osallistui kokoukseen näinkin runsaasti, voidaan sanoa, että kokouksen pitäminen etelässä varmasti kannatti!

Mestari-Könni Pekka Könni toivotti sukukokoukseen osallistujat tervetulleiksi. Espoon kulttuurijohtaja Georg Dolivo käytti Espoon kaupungin puheenvuoron kertoen mielenkiintoisia asioita Espoosta ja erityisesti sukukokouspaikasta Näyttelykeskus WeeGeestä. Talossahan toimii kaikkien tilojen avauduttua kokonaista viisi museota, nykytaidegalleria ja mediataidekeskus. Suomen kellomuseo sopii erinomaisesti juuri WeeGee taloon, kommentoi Dolivo puheessaan. Olimme kaikki ilahtuneita, että kulttuurijohtaja ehti tuomaan kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen ja viettää kanssamme tämän lyhyenkin hetken kiireiseltä aikataulultaan. Suvun edustajat luovuttivat suvun pöytästandaarin Georg Dolivolle ja Sini Sormuselle suvun tervehdyksenä. Standaarin kerrottiin olevan ensimmäinen juuri avatulle Näyttelykeskus WeeGeelle ja sille luvattiin hyvä sijoituspaikka talossa. Könnit jättävät aina jälkensä.

Ruokailu jatkui. Osa väestä oli kellomuseokierroksella, osa oli Espoon kaupunkimuseon Aurora Karamzin -näyttelyyn tutustumassa, osa sukuhuoneessa valokuvanäyttelyä ja nettiesittelyä katsomassa ja sukutuotteita ostamassa, osa siellä täällä. Pian alkoi Yli-Rahnaston kolomen poloven pelimannien musiikki, mm. polskan Könnin faarin sävelin, kutsumaan sukua koolle varsinaista sukukokousta pitämään. Kuulimme monia könniläisiä kappaleita hienosti ja perinteisesti esitettyinä. Ennen kokouksen järjestäytymistä pelimannit laulattivat suvulla Kosti Könnin, suvun ensimmäisen Mestari-Könnin, tekemän Sukuvärsyn. Hienosti värssy kajahti kaanonina kolmeen kertaan!

Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Lauri Jouppi ja sihteeriksi Sirkka Kumpula, kuten edellisessäkin sukukokouksessa. Mestari-Könni esitteli oltermannikunnan toimintakertomuksen 2003-2006 kertoen mm. suvun uusien nettisivujen olevan suvun ja muidenkin kiinnostuneiden saatavilla netissä ja että sivuille kerätään jatkuvasti lisää kuvia ja tekstejä. Sukutuotteiden määrä on kasvanut suvun omalla postimerkillä ja postikorttisarjalla. Yhtenä asiana Mestari-Könni Pekka Könni mainitsi, että viimeisimmän sukukirjan tiedot on nyt tallennettu ATK-ohjelmalle. Etelä-Pohjanmaan museon Könni näyttely on toteutumassa Seinäjoella näillä näkymin vuonna 2009. Oltermannikunta sai tietää keväällä 2005, että alustavasta Könni -näyttelyn aikataulusta eli v. 2006 on jouduttu tinkimään. Tästä syystä 2006 sukukokous päätettiin pitää pääkaupunkiseudulla suvun esittämistä toistuvista senkaltaisista ehdotuksista johtuen. Suvun I oltermanni Martti Koskenkorva selvitti suvun talouden tilanteen ja totesi talouden olevan kunnossa.

Mestari-Könniksi kaudelle 2006-2009 valittiin yksimielisesti Pekka Könni ja I oltermanniksi Martti Koskenkorva. Myöskin muu oltermannikunta pääosin jatkoi eli oltermannit Lauri Jouppi, Hanna Keisala, Sirkka Kumpula, Antti Nikkola, Vuokko Palonen, Pertti Rinta-Nikkola ja Hannu Vettenranta tulivat valituiksi uudelleen. Marja-Leena Rinta-Kokon ilmoittaessa, että ei ole enää käytettävissä, kokous valitsi hänen tilalleen Pentti Pohdon Helsingistä. Matti Yli-Rahnaston ilmoitettua, että hän haluaa luovuttaa paikkansa valittiin Liisa Kupiainen Helsingistä. Läpikäytiin koko oltermannikunnan kotipaikkakunnat. Voitiin todeta, että Pohjanmaalta on 6, pääkaupunkiseudulta 3, Kankaanpäästä eli Satakunnasta 1 ja Joensuusta Pohjois-Karjalasta 1 oltermanni uudessa oltermannikunnassa.

Seuraavaksi sukukokouspaikaksi v. 2009 valittiin luontevasti Könni -näyttelyn tuleva pitopaikka Seinäjoki. Kokous päätti samalla antaa oltermannikunnalle valtuudet toimia tilanteen mukaan, mikäli muutoksia esim. näyttelyn toteutumisen osalta tapahtuisi.

Kokousosan jälkeen sukukokoukseen osallistujat kuulivat kaksi ansiokasta esitelmää. Kellomuseon asiantuntija Veikko Ahoniemi kertoi Suomen kellomuseon mielenkiintoisista syntyvaiheista, E-P:n museon, Jyväskylän yliopiston ja Suomen kellomuseon laajasta Könni -projektista ja moninaisista löydöistä, joita hänen tutkimusmatkoillaan on eteen tullut. Oli hyvin kiehtovaa kuulla, kuinka Könnit ovat olleet opissa mm. Kristiinankaupungissa. Siellä ei kuitenkaan oltu opissa ammatillisessa mielessä, vaan sieltä saatiin vaikutteita. Könnin kellojen esivaiheiden voidaan sanoa olevan muunnelmia kristiinankaupunkilaisista. Puheenvuoronsa aikana Ahoniemi korosti, että moni nimimieskin on saanut könninkellon, könniläiseksi kello on määritelty aluksi maalauksista ja ”vääristä” signeerauksista johtuen, ja myöhemmin kellon koneiston on todettu olevankin itse asiassa ruotsalaisen. Kellon tyypistä on tullut nimeltään könninkello. Suku voi olla ylpeä siitä, että on antanut nimensä tuolle käsitteelle. Veikko Ahoniemi totesi puheensa lopuksi, että E-P:n museon v. 2009 Könni -näyttely vaatii paljon työtä ja varojakin toteutuakseen. Siinä on haastetta sekä museolle että suvulle. Sukukokousyleisöllä oli jälleen hieno tilaisuus kuulla Veikko Ahoniemen aiheensa todellista asiantuntemusta. Ahoniemi kertoi tuntevansa itsensä jo lähes könniläiseksi. Niin läheistä yhteistyötä on vuosien mittaan suvun kanssa ollut. Suku on tästä yhteistyöstä hyvin kiitollinen.

Suvun I oltermanni Martti Koskenkorva puhui aiheesta ”Miten Könnin perintöä voidaan hyödyntää nyky-Suomessa”. Hyvässä ja pohdiskelevassa esityksessään hän kävi läpi eri osa-alueita, taitoja ja tekniikoita, missä Könnit ovat historian aikana kunnostautuneet. Erityisesti hän analysoi luonteenpiirteitä, jotka ovat tyypillisiä könneille. Luettelo niistä oli pitkä, mutta ainakin kekseliäisyys, yritteliäisyys, luovuus ja ennakkoluulottomuus jäivät hyvine perusteluineen mielikuvina kuulijan mieleen. Martti Koskenkorva päätti puhuttelevan esitelmänsä kehotukseen, joka oli osoitettu koko suvulle: ”Käyttäkäämme arvokasta Könnin perimäämme itsemme, perheemme, sukumme ja koko Suomen hyväksi!”

Sukukokous alkoi olla lopuillaan. Vielä oli aika kiitosten. Moni taho ja henkilö oli mukana sukukokouksen toteuttamisessa. Niistä Mestari-Könni lausui osallisille lämpimimmät kiitokset. Ja kiitokset kuuluivat myöskin paikalle saapuneelle runsaslukuisalle sukulaisjoukolle, joka alkoi vähin erin lähteä kuka kotiin, kuka jatkamaan keskusteluja sukulaisten, ystävien kanssa, kuka vielä piipahti Maria Bergrothin luo suvun nettisivujen pariin, kuka tutustumaan valokuvanäyttelyyn …

Kokoustavaroiden keräämisen jälkeen oli jo hiljaista. Könniläiset olivat poistuneet talosta. Jäljellä oli vain kellomuseon edustajat, jotka vielä miettivät tulevia asioitaan sulkiessaan museon ovea. Talon huoltomies ojensi alasotetun sukuviirin viimeisenä talosta lähtevälle. Mukavahenkinen sukukokouspäivä oli ohi.

Tavataan Seinäjoella v. 2009!

Sukukokouksen esityslista

XIII Könnin sukukokous 9.9.2006 klo 14, Näyttelykeskus WeeGee, Espoo

Musiikkiesityksiä
Kokouksen avaus, Mestari-Könni Pekka Könni
Kokouksen järjestäytyminen
Oltermannikunnan kertomus vuosilta 2003-2006, Mestari-Könni Pekka Könni
Oltermannikunnan selvitys taloudellisesta tilanteesta, I Oltermanni Martti Koskenkorva
Valinnat
Mestari-Könnin valinta (nykyinen Pekka Könni)
I Oltermannin valinta (nykyinen Martti Koskenkorva)
Yhdeksän oltermannin valinta (nykyiset Lauri Jouppi, Hanna Keisala, Sirkka Kumpula, Antti Nikkola, Vuokko Palonen, Marja-Leena Rinta-Kokko, Pertti Rinta-Nikkola, Hannu Vettenranta, Matti Yli-Rahnasto)
Seuraavan sukukokouksen pitopaikan valinta
Kokouksen muut asiat
Kokouksen päätös

Sukukokouksen yhteydessä laulettiin sukuvärsy:

Könnin mestarit, Könnin kellot
Kuokkamies joka teki nevamaista pellot
Ilmajoen vaiheissa komia on luku
Könnin kellot ja Könnin suku