Könnin suvun oltermanni Matti Yli-Rahnasto Koskenkorvalta muisteli ensimmäisiä Könnin sukukokouksia. Muistelot perustuvat XIII Könnin sukukokouksessa 9.9.2006 Espoossa käytyyn pöytäkeskusteluun ja Matti Yli-Rahnaston 22.10.2006 tekemiin täydennyksiin, jotka Lauri Jouppi kirjasi ylös.

Lauri Jouppi kertoo, että ”jututin Matti Yli-Rahnastoa sukukokouksen yhteydessä ja kirjoitin nämä muistelmat keskustelun pohjalta. Matti oli Espoon kokouksessa kiireinen mies, sillä Yli-Rahnaston kolomen poloven pelimannit esiintyivät perinteiseen pohjalaiseen tapaan kansallispuvut päällä muutamaankin otteeseen. Matti oli yksi tyylikkäistä pelimanneista. Välillä tuli toki ehtiä Oltermannikunnan kokoukseen ja muu sukukokousohjelma vielä päälle. Ehdimme kuitenkin istahtaa hetkeksi ja alla näin muistoja vuosilta 1947 Helsingin ja 1950 Ilmajoen kokouksista ja muutakin könniläistä muisteloa noilta ajoilta.”

Saimme tietää Könnin suvun tulevasta ensimmäisestä sukukokouksesta v. 1947 kylällä muutenkin, mutta kyllä siitä oikein lehdessäkin kirjoitettiin. Meitä oli siinä poikaporukkaa, nuoria miehiä, Koskenkorvalla, jotka päätimme heti, että sinne kyllä mennään! Meitä nuoria lähti neljä ja vanhempia toki useampia. Meitä nuoria oli Jaakko Latva-Kokko, Väinö Tuohisto-Kokko, Olavi Siltaloppi ja minä. Pojat olivat keskenään serkuksia ja minä Jaakko Latva-Kokon sisarenpoika. ”Sukulaasia ja ennen kaikkea KÖNNILÄÄSIÄ”. Junalla tultiin. Olimme Helsingissä yötäkin, sillä ohjelmaan kuului silloin myöskin sankarihaudoilla käynti ja seppeleen lasku toisena sukukokouspäivänä. Halusimme olla kunnolla reissussa, kun Könnin juhliin oli tultu.

Kokouksessa oli mahtava tunnelma jo kokoontumisvaiheessa, kun kaikki olivat niin innoissaan pystyynpannusta sukukokouksesta. Itse kokouksen kulusta muistuu mieleeni se, että me kun olimme sellaisia nuoria miehiä, niin me katselimme siinä vähän ”päitten ylitte”. Erityisesti jäi mieleeni, että von Schantzin tyttäret soittivat siellä. Puheita oli monia, olihan kysymyksessä suvun ensimmäinen sukukokous. Siinä sitä ”monehen lajihin serveerattihin”, että minkälainen sukutoiminta olisi hyvää ja könniläisille sopivaa. Alustavasti puhuttiin jo sukutuotteistakin, että ketkä tilaavat sukumerkkejä ja sukukirjan Minäkin yhtenä keräsin tuotteista kiinnostuneiden nimiä kokouksessa.

Reissu meni nuorilta miehiltä hyvin ja isommitta kommelluksitta. Vaikka me nuoria olimme, niin emme kuitenkaan olleet aivan ”ensikertalaisia”.

Seuraava kokous pidettiin vuonna 1950 Ilmajoella ja jälleen olimme mukana. Ohjelmaan sisältyi myöskin Könnillä käynti. Muistan hyvin, kun Kosti Könni toi henkilökohtaisesti minulle lapulla tekemänsä Sukuvärsyn tarkoituksella, että tämä sitten lauletaan. Kosti Könnin antama paperi on minulla vieläkin tallella. Se on aivan samanlainen, kuin täällä (Espoon 2006 sukukokouksessa) jaetut valokopiot, joista tänäänkin sukuvärsy laulettiin.

Jo ensimmäisessä kokouksessa päätettiin suvun sukumerkiksi kaksi toisiaan leikkaavaa kaarta. Minäkin tilasin sellaisen ensimmäisten joukossa. Kävellessäni joskus silloin Koskenkorvan keskustassa minulla oli sukumerkki rintapielessä. Minulta tultiin kysymään, että mikäs merkki tuo on? Minä vastasin siihen, että se on sellainen ”hyvä merkki”. Seuraavan pyhän aikaan, kun olin taas kävelemässä siellä, tuli vastauksen saanut oikaisemaan, että ”ee-hei kuule, sehän on Könnin merkki!”. Minä sanoin siihen, että ”eikös se olekin hyvä merkki!”

Muistan, että Ilmajoen sukukokouksen jälkeen kylällä puhuttiin paljon siitä, mitä kaikkea Könnit ovat tehneet, kenellä on könniäisiä kelloja ja sellaista. Taitavien könniläisten teoista ja heidän maineestaan oli liikkunut kautta aikojen suuri määrä tositietoa, samoin tarua.

Nuorena poikana on erityisesti jäänyt mieleeni Könnin kuokkamies. Kuokkamies, joka oli valmistettu raudasta ja sai voimansa tuulesta. Sen ollessa Kyrönjoen rantaniityllä ”kuokulla” se oli suistunut jokeen Laivapään ”mukas”. Niillä tienoilla joessa on erittäin syvä paikka. Sattumoisin juuri samalla kohtaa joen itäpuolella on ollut kotini alajokipalsta eli Rahnaston numeron sarkoja. ”Vaan ei onkehen oo kuokkamies tarttunu!”

Seppämestarit Könnillä tekivät ”jyväaittoohin lukkuja”, joiden avaimet olivat 4 tai 5 -haittaisia. Joskus saattoi käydä niin, että avain joutui vääriin käsiin. Eipä siitä ollut haittaa, sillä ellei tiennyt tiettyä lukon niksiä, ovea ei saanutkaan avatuksi. Meillä on vanha aitta, jonka ovessa on juuri tällainen ”lukku”. Isoisäni oli pyssyseppä, joten pajassa tehtiin, mitä tarvittiin. Olikohan Könneiltä saatu oppia?!

Kun Könnien sukuperintö virisi ensimmäisen 1947 sukukokouksen myötä, ryhtyi maakunnan väki aktiivisesti mukaan erilaisissa asioissa. Mm. äitinikin Kauhajoella teetti Könniltä perityn täkänämallin mukaisen täkänän minulle ja muille sisaruksilleni. Näin on myöskin jatkettu perheessämme. Vaimoni on teettänyt lapsillemme samanlaiset Könnintäkänät.

Könninkellot levisivät nopeasti ympäristöön ja maakunnan rajojenkin yli: tavallisia kaksiviisarisia, viikon käyviä, repeteerinöörisiä, ”kusinarullisia” kaappikelloja. Aiemmin oli ollut myöskin yksinkertaisempia, yksiviisarisia ja kaksiviisarisia, vuorokauden samalla vedolla käyviä, kelloja. Niitä kutsuttiin ”trenkituvan kellooksi”. Aikoinaan 1800-luvulla isoisäni vanhemmat olivat ostaneet kaappikellon, oikein kunnon könniläisen, joka mittasi aikaa, päiviä ja viikkoja tuvan seinällä. Vuonna 1910 talvella oli tullut kolme miestä kahdella hevosella. He yöpyivät talossa. Kun he tekivät lähtöä, nostettiin meidän könniläinen ”etummaasehen lohonarekehen”, jossa oli jo ennestään muutama kappale samanlaisia kelloja. ”Takimmaasesta lohonasta” tuotiin oikea saksalainen ”fieterikello” tilalle. ”Meirän tuvan peräseinäs ylähällä on vieläkin isoo, erikoonen naula, josta kello otettihin pois. Kuinka useen se tuloo suurella haikeurella silimähän, miksi näin tehtihin?”

Se oli tiedossa hyvin, että könniläiset tekivät mitä tahtoivat, muut mitä taisivat. Kiinnostus Könnin perintöön oli kova. Myöhemmissä kokouksissa on säilynyt se sama sukuhenki, joka oli aivan ensimmäisissä kokouksissakin. Ihmiset ovat olleet sukukokouksen jälkeen aina iloisia siitä, että tällaista yhteistä järjestetään, ajatusta vaalitaan ja ylläpidetään. Könniläisillä on mahtava geeniperintö!

”Kyllä kun niitä kaikenlaisia muitakin kokouksia järjestetään, niin on aivan päivänselvää, että näitä Könnin kokouksia ainakin on syytä pitää säännöllisesti!”