Aivan ensimmäinen, tunnistetaanko?

Usein on pohdittu, milloin aivan ensimmäinen Könnin kello on tehty. Ajankohta, milloin ensimmäinen ”könniläinen” on alkanut aikaa mitata, ei kuitenkaan ole tarkasti tiedossa. Jokseenkin varmaa on, että nimellä Strand tai Randois merkittyjä kelloja ei ole olemassa, vaan sellainen on syntynyt kantaisämme käsissä yhdessä poikansa Juhon kanssa aikaisintaan 1780-luvulla.

Ensimmäiset kellot olivat rakenteeltaan yksinkertaisia ja vain vuorokauden käyviä. Näiden rinnalla rakennettiin jo varsin aikaisin myös viikonkäyviä repeteeri kelloja, kun taito ja työkalut paranivat. Erityisesti kelloissa korostui tarkkuus ja työn korkea laatu.

Tutkimustyötä ja tuloksia

Könnillä tutkittiin, kokeiltiin ja kehiteltiin. Kehitystyön tulokset näkyivät nopeasti. Lyöntikoneisto kehittyi lovilevylyönnistä repeteeriksi, jossa kello pystyi toistamaan viimeksi lyödyn täyden tunnin.

1800-luvun alussa laatu edelleen parani ja kelloihin ilmestyi useita viisareita. Tunnin ja minuutin lisäksi näytettiin viikonpäivä ja kuukaudenpäivä ja kehityksen huipulla odotti jo Jaakko Könnin (Ala-Könnin) tekemä ensimmäinen kalenterikello.

Peruskelloa tehtiin jo tehdasmaisesti oppipoikien ja avustajien toimesta ja myös taskukelloja alettiin korjata.

Seitsenviisarinen

Aidossa seitsenviisarisessa könniläisessä on ison taulun keskiakselissa neljä viisaria, könniläisille ominainen yli taulun harvakseen asteleva pitkä, ohut sekuntiviisari, kaunismuotoiset minuutti- ja tuntiviisarit sekä neljäntenä kuukauden päivien osoittaja, jonka numerot ovat omassa ympyrässään tuntinumeroiden sisäpuolella. Isossa taulussa on lisäksi kaksi pientä taulua, kummassakin oma viisarinsa joista toinen näyttää viikonpäivän ja toinen kuukauden. Seitsemäntenä viisarina on varsinaisen taulun yläpuolella kuuta esittävä pallo, jonka valoisa, valkoinen puoli kääntyy näkyviin ja pois sitä mukaa kuin todellisen kuun vaihteet kehittyvät. Pallokuun sijasta ensimmäisissä kalenterikelloissa oli isossa taulussa kolmas pieni taulu, johon on kuvin merkitty kuun neljännesvaiheet ja viisari osoittaa missä vaiheessa ollaan menossa. Kaapissa on kolme kaunista soikeanmuotoista messinkipunnusta ja heiluri, joka on nerokasrakenteinen kompensaatioheiluri (tasoitus eli rostiheiluri), jossa lämmönvaihtelujen vaikutus heilurin pituuteen ehkäistään siten, että erilaisista metalleista (teräs, kupari) tehdyt tangot lämmössä laajentuessaan vaikuttavat vastakkaisiin suuntiin ja siten estävät heilurin pituuden muuttumisen, joten heilahdusaika ja siis kellon käynti pysyy tasaisena.

Kalenteri kello toisto- eli repeteerinarusta ”kysyttäessä” toistaa ensin yhteen kulukelloon kuluneet vartit ja sitten viimeisen tai seuraavan täydentunnin kahteen kulukelloon vuorolyönnillä, jolloin ne erottuvat toisistaan.

Kello myös tietää montako päivää on kuukaudessa, vain karkausvuonna se erehtyy.

Muitakin kelloja

Paitsi seinä- tai kaappikelloja valmistettiin myös pöytäkelloja, pendyylejä. Tiedossa ei ole paljonko näitä on valmistettu, mutta tuskin luku ylittää tusinaa. Todennäköisesti niitä ei valmistettukaan erikoisemmin myytäväksi, vain omiksi tarpeiksi ja perheenjäsenille. Esa Könnin, ”Heikkilän mestarin”, valmistamia lienee useita samoin Jaakko Ala-Könnin tekemiä joista yksi on Könni museossa Koskenkorvalla ja Toivo Könnillä Torniossa myös pöytäkello, nimellä S. Könni (Salomon Ala-Könni).

Mestareilla oli huumoriakin, sitä todistaa Yli-Könnin Juho-mestarin rakentama kaappikello, jossa kellotaulun yläpuolella on ukon pää. Ukolla on ihmisen hiuksista valmistettu tukka ja silmät vilkuilevat heilurin heilahtaessa. Aikaisemmin liikkui myös ukon kielikin. Kello mittaa yhä aikaa Yli-Könnillä ja pelottelee lapsia ja muukalaisia, kuten se on tehnyt jo liki kaksisataa vuotta.

Toisen polven Juho Könni korjasi myös taskukelloja jo 1700-luvun lopulla.  Valmistukseen siirryttiin 1800-luvun alkupuolella, jossa erityisesti kunnostautui kolmannen polven Jaakko Ala-Könni, joka teki jopa 7 taskukelloa. Yli-Könnin Juho teki muutaman, mutta muilta mestareilta ei ole jäänyt selvää todistetta taskukellon teosta. Kellojen kuoret, taulun emalointi tehtiin Tukholmassa, josta hankittiin myös vaativimmat osat, joita ei Könnillä voitu valmistaa.

Ensimmäisen tornikellon Jaakko Ala-Könni teki 1822 Helsingin senaatin rakennukseen.

Kello on huollettu ja käy moitteetonta aikaa edelleen. Hänen toinen kellonsa on tehty ehkä Hämeenlinnaan ja kolmas Tammisaaren kirkkoon.

Juho Jaakonpoika Ala-Könni teki tornikellot Viipuriin (Monrepon kirjasto), Tampereen vanhaan kirkkoon, Vuojoen kartanoon, Haminan raatihuoneelle ja Fiskarsin ruukintehtaalle.

Juho Yli-Könni teki poikiensa kanssa 6 tornikelloa. Ensimmäinen tehtiin Poriin ja vielä samana vuonna 1841 tehtiin Helsingin Tuomiokirkkoon  (nyk. museoitu kirkon kryptassa) ja Kokkolan raatihuoneelle. Muut Juhon kellot ovat Oulun Tuomiokirkossa, Lappeenrannan raatihuoneella (museoitu) ja Viipurin vanhan kirkon kellotornissa. Porin kello korjattiin ja numeroitiin uudestaan 1853.

Lisäksi ns. talokellot Kuopion lyseoon ja Ilmajoen kirkkolehterille.

Yhteensä molemmista taloista lähti siis ainakin 16 torni- ja talokelloa.

Mestareitten työnjako

Myöhemmin Könnin mestareitten välillä on todennäköisesti ollut jonkinlainen työnjako. Niinpä Yli-Könnillä oli metallivalimo, jossa ratasvalu ja kulut kelloihin valmistettiin. Yli-Könnillä oli Könninluomassa vesivasara (Hamari), jossa karkeammat takomotyöt suoritettiin. Ala-Könnillä koneistettiin ja koottiin ”kauppakelloja”, 2-viisarisia, viikon käyviä. Mestareitten johdolla kummallakin Könnillä valmistettiin ja koottiin paremmat kellot. Jokaisella mestarilla oli ”keervärkki”, puoliautomaattinen omavalmisteinen rattaanhammastuskone. Olipa useampiakin ja etevimmillä oppilailla vielä omansa.

Kellojen kaapit valmistettiin osaksi kotona, osa tilattiin pitäjän nikkareilta. Useimmat kellot kuitenkin myytiin ilman kaappeja, jonka ostaja antoi laittaa. Kauneimmat kaapit ovat kaarevanmuotoisia ”mamsellikaappeja”, yksinkertaisemmat suoraviivaisia. Kaapin ylä- että alaosassa on ovi, yläovessa pyöreä lasi.

Kellonlasit olivat aluksi suoria, mutta myöhemmin etenkin parhaisiin kelloihin hankittiin kuperat lasit lasitehtailta. Myöhemmin kunnostuksien yhteydessä myös ensimmäisiin kelloihin on vaihdettu kuperat lasit.

Hintataso

Kellojen hinnoista ei ennen vuotta 1800 ole säilynyt tietoja. 1800-luvun puolivälissä maksettiin 2-viisarisesta ”renkituvan kellon” koneistosta 2–3 ruplaa, paremmasta kaksiviisarisesta repeteerikellosta ilman kaappia 8–10 ruplaa. Moniviisariset maksoivat kuitenkin 35–50 ruplaa, kalenterikellot vieläkin enemmän. Kellokaapin sai 4–8 ruplalla ja kupulasin siihen 1–1 1/2 ruplalla. Vertailun vuoksi mainittakoon, että hyvä lehmä maksoi silloin 15–17 ruplaa ja hyvä hevonen 30–35 ruplaa. Kannun viinaa sai yhdellä ruplalla.

Kellojen määrä

Voidaan vain arvioida, että kahden ensimmäisen polven aikaan kelloja tehtiin kymmeniä, seuraavan polven aikaan satoja ja kaikkien neljän polven aikana yhteensä jopa toista tuhatta kelloa. Mitään tarkkoja tietoja eri mestareiden tekemistä kelloista ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole säilynyt.

Muita kellonvalmistajia

Könnin kelloja verrataan joskus ruotsalaisiin taalalaisiin Morakelloihin. Morakellojen valmistus Taalainmaassa Moran pitäjässä alkoi 1700-luvun puolivälissä ja jatkui n. 100 vuotta. Koko pitäjän väki valmisti seinäkelloja. Niiden määrä oli kymmenkertainen Könnin kelloihin nähden. Mora-kellot eivät koskaan saavuttaneet samanlaista täydellisyyttä ja työn hienoutta kuin ”könniläiset” jo 1800-luvun alussa. Könniläisittäin ajateltuna näitä kelloja siitä alkaen enää hyödytä lainkaan verrata toisiinsa.

Laadullisesti ja määrällisesti jopa Könnin tasolle pääsi Ruotsalaisista valmistajista Eskilstunan Wassbergin kelloseppäsuku, mutta heidän valikoimiinsa kuului vain peruskaappikelloja ei muita.